fi en

Mitä ohjelmistokehittäjä voi pyytää työhaastattelussa?

02 touko 2017 by Harri Sieppi

Päivitetty 01/2021.

Ohjelmistokehityksen parissa on jo useamman vuoden vallinnut kysyntäpiikki, jonka tyyppinen koettiin viimeksi Nokian nousun aikaan. Erona kuitenkin on, että nyt yhden jättiyrityksen sijaan kysyntää on sadoista yrityksistä. Digitalisaatio pakottaa perinteisten toimialojen parissa työskentelevät yritykset kasvattamaan myös omaa kompentenssiaan ja markkinoille tulee uusia kilpailijoita joka toimialalta.

Rekrytointikisa näkyy tekijäpuolella ikävällä tavalla, kun kokeneet ohjelmistokehittäjät saavat useita rekrytointipuheluja jopa päivittäin, ja firmojen kilpailu on härskiä. Listasimme avuksi asioita, joita ohjelmistokehittäjä voi pyytää työhaastattelussa:

1. Suunnitelma henkilökohtaiseen kehittymiseen

Keskeisimpiä syitä työpaikan vaihtamiseen ovat toiveet henkilökohtaisesta kehittymisestä. Merkittävimmiltä osin kehittyminen alamme hommissa tapahtuu mielenkiintoisten projektien kautta ja tiimin muilta jäseniltä. Mikäli henkilökohtainen kehittyminen on sinulle tärkeää työn vaihtamisessa, kannattaa pyytää yritystä miettimään, millaisia kehitysmahdollisuuksia se voisi työyhteisössään tarjota tavoitteidesi tueksi.

2. Koulutusbudjetti

Kehittymisen kannalta oleellista on myös, että voinko investoida aikaa ja rahaa uuden oppimiseen? Monet alan kiinnostavimmista tapahtumista ja kursseista ovat maksullisia, onko minulla mahdollisuus vingauttaa työnantajan visaa ja ilmoittautua mukaan, mikäli kurssien sisältö vastaa sekä minun että yrityksen kehityskohteita? Paljonko tähän voi vuodessa noin arviolta käyttää rahaa?

3. Palkka

Oikotien palkkavertailutyökalun kautta ohjelmistokehittäjän keskipalkka 5-10 vuoden työkokemuksella on 3500 euroa kuukaudessa. Meidän kokemuksemme mukaan karkea haarukka kokeneiden ohjelmistokehittäjien bruttopalkaksi on 4700 – 6000 € kuukaudessa, riippuen osaamisen sisällöstä ja senioriteetistä. Arkkitehdeillä sekä Lead ja CTO rooleissa työskentelevillä palkka liikkuu 5000 ja 7000 euron välillä. Lukuvinkki: Ohjelmistokehittäjien palkkataso Suomessa 2021.

Palkkakeskustelu on neuvottelu, jossa sinun työpanoksesi arvoa mitataan. Mikäli ammut toiveesi kattoon, voi olla että työpaikka valuu sivu suun. Toisaalta jos päädyt pyytämään liian vähän, menee pitkään ennen kuin saavutat muiden tason. Kannattaa mm. kysyä mikä on tulevan tiimisi ja yrityksen muiden kehittäjien palkkataso ja linjata oma toiveesi sen mukaisesti. Näistä kirjoituksista löydät lisää vinkkejä palkankorotuksen saamiseen ja palkkaneuvotteluun.

Mikäli palkka on sinulle keskeisin syy työpaikan vaihtamiseen, kannattaa harkita myös freelancer -uraa. Freelancerina kannat yrittämisen riskejä, mutta pääset kovemmalle ansiotasolle. Saatat haluta lukea seuraavat: Miksi ryhtyä freelanceriksi & Itsenäiseksi ohjelmistokonsultiksi ryhtymisen viisi askelta.

4. Lomat

Kannattaa aina keskustella lomista työhaastatteluiden aikana. Mikään ei ole niin tylsää kuin olla ainoana työntekijänä paikalla heinäkuun hiljaisina tunteina. Mikäli olet kokenut kaveri ja yritys on ilmaissut kiinnostuksensa sinun palkkaamiseksi, kysy voitko saada täydet lomat (4+1 viikkoa/vuosi yksityisellä puolella). Tyypillisesti kesän aikana asiakasprojektit hiljenevät ja yrityksellä voi olla jopa haasteita keksiä tälle ajalle mielekästä tekemistä, joten sinulla on hyvät mahdollisuudet saada pitkät lomat. Samassa yhteydessä kannattaa keskustella siitä, miten yrityksellä hoidetaan ylityöjärjestelyt ja voiko nämä pitää halutessaan loman jatkeena vai maksetaanko rahana.

5. Perusedut

Tietokone/puhelin
Vielä on niitä paikkoja, joissa työvälineet valitaan puolestasi. Saat corporate policyn mukaisen laitteen ja ohjeet sen käyttämiseksi. Syynä usein on, että tuen saamiseksi tai tiettyjen yrityksessä käytettyjen ohjelmistojen vuoksi tämä on sinulle parhaaksi. Mikäli tämä on sinulle tärkeä aihe, älä tyydy tähän selitykseen. Tarvitko kehittäjänä yrityksen ATK-osaston apuja? Mitkä ovat ne ohjelmat jotka eivät toimi toivomallani koneella ja löydänkö siihen itse toimivan ratkaisun? Perustyökalut pitäisi aina olla käyttäjänsä toiveiden mukaisesti, huonoista valinnoista kärsit päivittäin.

Lounassetelit/kulttuurisetelit

Perusasioita nämäkin. Monella yrityksellä nämä edut ovat automaattisesti kaikkien käytettävissä, mutta kannattaa aina selvittää mikä tilanne on. Etu on tyypillisesti kahden tyyppinen ja suurin osa yrityksistä käyttää mallia, jossa työntekijä maksaa lounareita 75% ja yritys loput. Osa yrityksistä käyttää työntekijälle parempaa mallia, jossa lounarit lisätään palkkasummaan. Tässä tapauksessa 10 euron arvoisesta lounarista joudut itse maksamaan 3 euroa. Säästät 7 euroa päivässä ja 1806 euroa vuodessa tällä mallilla.

Työsuhdematkalippu

Liikutko töihin julkisilla? Työnantaja voi maksaa lipun kokonaan tai osittain. Etu on työntekijälle kokonaan verovapaa, jos edun arvo on alle 300 euroa vuodessa. Työnantajalle ei koidu edun tarjoamisesta palkan sivukuluja. Työnantaja voi vähentää hankintakulut verotuksessaan. Moni firma suosittelee laittamaan työmatkakulut verovähennyksiin, jolloin vastuu on työntekijän. Tässä haasteena on se, ettei verottajan asettama matkakulujen omavastuuraja 750 euroa välttämättä ylity, jolloin etu jää saamatta.

Internet -liittymä kotiin

Luetko sähköposteja vapaa-ajalle? Joudutko vastaamaan niihin? Tarvitset kotia internet liittymän tätä varten ja sinun kannattaa tätä pyytää haastattelussa. Toisaalta, mikäli haluat pitää työn ja vapaa-ajan erillään niin hyvä syy kieltäytyä kotona tehtävästä työstä on nettiyhteyden puute.

Signing bonus

Rekrytointibonuksien lisäksi osa yrityksistä tarjoaa myös signing bonuksia uusille työntekijöille. NHL:stä tuttu perinne on siis jalkautunut myös tähän kuumaan markkinaan. Kysy voisitko saada signing bonuksen, mikäli päädyt vaihtamaan työpaikkaa. Vaihtamiseen kun aina liittyy häslinkiä ja koko ruljanssi on osittain ikävää.

Tässä listattuna muutamia ideoita työhaastatteluita varten. Tilanne on nyt lähtökohtaisesti se, että sinun osaamisestasi on valtava pula ja kysyjiä monta, joten sinulla on merkittävät vaikutusmahdollisuudet työhaastatteluissa.

Muita etuja, joista voit halutessasi keskustella

• (täysi) autoetu, autoiluista innostuneille
• asuntoetu, mikäli muutat vähän kauempaa
• täysi työterveyshuolto vakuutuksella, joka korvaa myös vanhat vammat ja erikoislääkärille pääsee ilman lähetettä sekä hammashoito (monelle aika hieno etu!)
• hoitaja kotiin sairaalle lapselle (saatavilla jo monessa työpaikassa, itseni kaltaiselle perheelliselle loistava palvelu)
• bonus yrityksen tuloksesta (käytössä melko monessa yhtiössä)
• osakkuus (erityisesti startup -puolella käytössä)
• palkankorotussuunnitelma vuosittain (ehkä vähän harvinaisempi etu..)

 

Lue myös:

Näin kirjoitat CV:n, jota rekrytoijat rakastavat
Koodarin top 50 työpaikkaa 2021

 


Talented yhdistää senior-tason ohjelmistoalan ammattilaiset houkuttelevimpien teknologiayritysten työmahdollisuuksien kanssa. Lisäksi autamme yrityksiä houkuttelemaan, rekrytoimaan ja pitämään parhaat ohjelmistoalan ammattilaiset.

Miten IT-konsultointi­bisneksellä menee? Tilaa Witted Insights!

Witted Insights on kuukausittainen katsaus Pohjoismaiden IT-konsultointi­bisneksen markkina­tilanteeseen. Tilaa uutiskirje niin tiedät, miten alan yrityksillä menee.

Jättämällä sähköpostiosoitteesi hyväksyt vastaanottavasi kuukausittaisen uutiskirjeen Wittedin tietosuojaselosteen mukaisesti.