fi en

Kuinka saada palkankorotus (millä tahansa alalla)

07 tammi 2019 by Teemu Tiilikainen

Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista töistä, jotka vaativat käden taitoja, ja se on yksi niistä syistä jonka vuoksi olen itsekin päätynyt työskentelemään koodauksen ja sovelluskehityksen pariin. Olen myös jo jonkin aikaa seurannut Essential Craftmaship -nimistä kanavaa YouTubesta. Kanavaa ylläpitää eräs eläköitynyt mies Oregonista. Hän on tehnyt pitkän uran Jenkkilässä työskennellen rakennustyömailla puu- ja metallitöiden parissa kirvesmiehenä ja seppänä.

Yhdessä hänen videossaan hän selittää, kuinka rakennustyömaalla voi ansaita palkankorotuksen, ja koska näen selkeitä yhtäläisyyksiä raksahommissa ja sovelluskehityksessä, päätin jakaa nämä vinkit teidän kaikkien kanssa.

Ratkaise enemmän ongelmia pomosi puolesta

Sinusta tulee paljon arvokkaampi työntekijä yritykselle, jos ratkaiset yhä enemmän ongelmia, jotka ovat entistä monimutkaisempia ja aikaa vievimpiä. Tällöin yritys saa sinusta enemmän hyötyä irti samassa aikamääreessä, ja on yrityksen etujen mukaista pitää kiinni sinusta. Suurempi tilipussi on aika hyvä insentiivi pysyä entisessä työpaikassa ja olla viemättä osaamistasi muualle.

On myös tärkeää olla itse aiheuttamatta ongelmia, koska silloin vähennät arvoasi yritykselle. Jos et esimerkiksi tule toimeen joiden ihmisten kanssa (tai ylipäänsä ihmisten kanssa), se on yrityksellesi ongelma ja laskee sinun arvoasi organisaation jäsenenä. Ole siis miellyttävä ihmisille, erityisesti esimiehillesi, ja pyri aina vähentämään ongelmia, joita organisaatiollasi on. ”En tiedä, mutta otan selvää” on hyvä asenne.

Sinun täytyy aloittaa palkkakeskustelu

Tässä vaiheessa sinulla täytyy kuitenkin olla jotain mitä näyttää, ja jos olet toiminut ensimmäisen ohjeen mukaan, olet todennäköisesti jo lisännyt arvoasi sen verran, että palkkakeskustelun avaaminen on aiheellista. Jotkut yritykset voivat olla poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön, mutta pääsääntöisesti palkankorotukseen johtavaa keskustelua ei avata yrityksen toimesta. Sinun täytyy tehdä se itse.

Koska olemme tavanneet satoja sovelluskehittäjiä ympäri Euroopan, meillä on aika hyvä käsitys palkkatasoista eri rooleissa ja voimme auttaa sinua, mikäli sinulla on hankaluuksia määrittää omaa markkina-arvoasi.

Joissain yrityksissä et tule koskaan saamaan palkankorotusta

Riippumatta siitä kuinka paljon opit, kuinka monta ongelmaa ratkaiset ja kuinka paljon teet asioita, jossain yrityksissä sitä ei vain tule tapahtumaan. Valitettavasti on olemassa yrityksiä, jotka eivät kykene tai halua tunnistaa sinun arvoasi organisaatiolle, ja silloin on omien etujesi mukaista viedä osaamisesi sinne missä sitä arvostetaan.

Joskus paras tapa nostaa ansiotasoa on alkaa yrittäjäksi

Joskus paras keino laittaa osaamisesi tuottamaan parhaiten on perustaa yritys ja työskennellä itsellesi. Se ei todellakaan välttämättä ole helpon tie, ja sisältää aina riskin eeppiseen epäonnistumiseen, mutta toisaalta riskejä on myös työntekijänä olemisessa.

Yrittäjän tie ei ole helppo, eikä aina intuitiivinen ja voi myös olla aika villi ajelu, mutta todellakin sen arvoista. Erityisesti Suomessa yrittäjyys on tehty niin helpoksi, että mielestäni jokaisella pitäisi olla oma toiminimi.

Jos työskentelet IT-alalla ja olet kiinnostunut yrittäjyydestä, voit mm. laskea omat mahdolliset tienestisi rakentamamme laskurin avulla, ja autamme myös mielellämme sinua yrityksen perustamisessa ja projektien löytämisessä.

Bonus: Tunnista tilanteet, jolloin palkankorotus on aiheellinen

Kun tiedät ja tunnistat itse tilanteet, jolloin palkankorotus on omalla kohdallasi aiheellista, kehität myös silmää tunnistaa muiden ihmisten samaisia tilanteita. Tämä helpottaa sinua, kun itse joskus työskentelet esimiehenä ja olet vastuussa ihmisten palkkaamisesta ja palkankorotusten jakamisesta. Nämä vinkit auttavat sinua näkemään arvon ihmisissä, ja se jos joku on arvokas taito.

 


Talented pyrkii ravistelemaan yleistä tapaa rekrytoida ohjelmistoalan ammattilaisia Suomessa ja maailmalla. Autamme senior-tason IT- ja digiosaajia löytämään paremmin istuvia työpaikkoja ja projekteja. Lisäksi autamme yrityksiä digitaalisen kompetenssin kehittämisessä ja devaajamarkkinassa erottautumisessa.

Pysy ajantasalla Suomen ohjelmistoalan kuulumisista ja kuumimmista työmahdollisuuksista – Liity Talented-yhteisön Slackiin!

Miten IT-konsultointi­bisneksellä menee? Tilaa Witted Insights!

Witted Insights on kuukausittainen katsaus Pohjoismaiden IT-konsultointi­bisneksen markkina­tilanteeseen. Tilaa uutiskirje niin tiedät, miten alan yrityksillä menee.

Jättämällä sähköpostiosoitteesi hyväksyt vastaanottavasi kuukausittaisen uutiskirjeen Wittedin tietosuojaselosteen mukaisesti.